Intia - Välipysäkki ja loppuhuipennus

Kolmetoista tuntia yöjunan tärisevällä yläpunkalla vei meidät Jaipuriin. 

Eikä se nyt ihan kamala kokemus ollut. Tilaa oli toki hyvin rajallisesti, sekä ylä- että pituussuunnassa ja ylös tai alas kiipeäminen oli aina oma operaationsa, mutta voitti se monella tapaa sleeper-bussin. Bussin punkassa on hieman enemmän tilaa ja ympärille saa verhon, mutta kyyti on huomattavasti epätasaisempaa. Pykälän korkeampitasoisella lipulla tilaa olisi saanut karvan verran lisää tilaa ja verhon yksityisyyttä lisäämään. Vaan eipä tuonne katon rajaan kukaan hirveästi tirkistellyt. Lisäpisteitä Intian rautateille lipun hintaan sisältyvästä petivaatepaketista; sinetöidystä pussista löytyvät tyyny ja kaksi puuvillalakanaa tekivät matkasta heti monta kertaa mukavamman kuin kolme viikkoa laukussa kuskattu hamam-pyyhe. 

Mikä tärkeintä: kahden yli yön bussimatkan kokeneena sitä junan tärisevää reikävessaa osasi arvostaa ihan eri tavalla.

Jonkun tunnin tuossa sai jopa nukuttua ja aamupäivän pysäkeillä vaunuissa rupesi kiertämään teen ja pikkusuolaisen myyjiä. Kaksi pientä masala chaita ja neljä samosaa kustansi hyvin tarkasti euron. Samosat ja muut täytetyt uppopaistetut taikinanyytit ovat muutenkin loistavaa katuruokaa; eivät maksa juuri mitään, niitä myydään vähän joka kulmalla ja kiehuvan rasvakäsittelyn ansiosta koen ne melko turvallisiksi. Täytteenä on yleensä jonkinlainen mausteinen kasvisasia. 

Oli mitä oli, niin noissa pyöreissä piirakoissa on yleensä paras täyte.

Palataan Jaipuriin. Sieltähän matkamme melkein kolme viikkoa sitten alkoikin. Nyt kyseessä tosin oli pelkkä välipysäkki, sillä matka Jaisalmerista seuraavaan kohteeseemme Agraan olisi yhteen menoon ollut turhan pitkä veto. Koska univelka oli mitä oli ja kaupungin nähtävyydet oli joka tapauksessa jo nähty, hemmottelimme junan laverista kärsineitä selkiämme ayurveda-hieronnalla, kävimme syömässä ja menimme aikaisin nukkumaan. 

Aikainen oli toki herätyskin - puolenyön aikaan lähdettiin kohti Agraa. Vuorokaudenaikojen ja mukavuudenhalun motivoimana investoimme privaattiin autokyytiin. Kuutisenkymmentä euroa reilun 250 kilometrin (ja noin kuuden tunnin) matkasta ns. ovelta ovelle ei tuntunut ollenkaan pahalta. Toki tuohon lisättiin vielä kymmenisen euroa tippiä, niin suojeleva ja huolehtivainen kuljettaja meille osui ettei saatu edes autosta poistua öisillä pysähdyspaikoilla.  Tarkoitus oli olla Taj Mahalilla auringonnousun aikaan, mutta kaatosateen takia matka oli hidasta eikä auringosta olisi ollut tietoakaan joten kuski vei meidät teelle ja aamupalalle kotiin perheensä luo. 

Lopulta päästiin itse kohteeseen, siihen Intian tunnetuimpaan, siis valtavaan Taj Mahal-mausoleumikompleksiin. 

Olihan siellä käytävä ja olihan se vaikuttava. Vähemmän kosteassa säässä tiluksia ei ja ympäröiviä rakennuksia olisi tutkinut pidempäänkin. 

Taj Mahalin alueelle joutuu muuten kulkemaan melkein kuin lentokentän turvatarkastuksen läpi; ihminen kopeloidaan ja laukku läpivalaistaan. Luvattomat tuotteet (muun muassa kaikki syötävä sekä sytytys- ja tupakointituotteet) poistetaan ja saat itse kiikuttaa ne vähän matkan päähän (ilmaiseen ja vartioituun) narikkaan. Vesipullon, puhelimen ja lompakon saa sentään pitää. Kuvaamista (ja kenkiä!) ei ole kielletty muualla kuin itse mausoleumin sisäpuolella. 

Uskollinen kuljettajamme ei meitä vielä hylännyt, vaan nukkui autossa kiertokäyntimme ajan kapsäkkiemme kanssa ja huolehti meidät vielä oikealle bussiasemalle, katsoi että saadaan haluamamme liput hankittua parin tunnin päästä lähtevään Delhin autoon ja neuvoi odotusajalle hyvin toimivan aamiaisravintolan. 

Vähiin käy tämäkin ennen kuin loppuu. Nokka kohti suunnatonta miljoonakaupunki Delhiä.