Intia - Jälkipuintia

Kotimaa nimittäin on jälleen saavutettu ja ihmeellinen Intia jätetty taakse. 

Viimeinen päivä Delhissä koostui nukkumisesta, syömisestä ja viimeisistä ostoksista. Turhat rupiat polttelivat taskussa ja reppureissaajien suosiossa olevan Paharganjin kaupunginosan halvat basaarit vetivät puoleensa. Ostopäätöksiä tehtiin leväperäisesti. 

Laukut saatiin pakattua ja kiinni asti ilman sen suurempia operaatioita, eli shoppailu ei karannut täysin käsistä. 

Lauantaiaamuna oli sitten kotiinlähdön aika ja reilun yhdeksän tunnin lennon jälkeen löysimme itsemme kylmästä ja hämärästä Suomesta. 

Nyt on aika miettiä mitä viimeisestä kolmesta viikosta jäi käteen.

Jälkeenpäin reittimme näyttää tältä. Yhteensä 2941 kilometriä bussilla (vihreä), junalla (pinkki) ja autolla. Seitsemän keskenään aivan erilaista kaupunkia. Alkuperäisestä suunnitelmasta poikettiin loppujen lopuksi aika vähän, vain Udaipurin lähistöllä oleva Mount Abun vuoristokylä jätettiin välistä ja sen sijaan tehtiin uusintakierros Jaisalmeriin. 

On helppo ymmärtää matkailijoita, jotka lähtevät tutustumaan Intiaan oikeasti ajan kanssa, kuukausiksi eikä viikoiksi. Maa on valtavan iso, matkustaminen on hidasta ja nähtävää on paljon. Jo pelkästään yhden osavaltion alueella eroavaisuuksia kaupunkien ja ihmisten välillä oli hurjasti. Paikallisetkin sanoivat iloisesti että eteläiseen Intiaan lähteminen on kuin ulkomaille menisi, niin paljon kulttuuri ja esimerkiksi ruoka muuttuvat. Pohjoisessa Intiassa Himalajan vuoristokylät taas olisivat aivan oma lukunsa. Ja mitä kaikkea näiden väliin mahtuukaan.

Pääsääntöisesti sanoisin, monien ennakkoluulojen vastaisesti, että Intia - ainakin niiltä pieniltä osin kuin olen tätä valtavaa maata tutkinut - on suhteellisen matkailuystävällinen maa. Tietenkään meno ei ole millään tapaa samanlaista kuin järjestelmällisissä pohjoismaissa, mukavuustasosta ja henkilökohtaisesta tilasta joutuu joko tinkimään tai maksamaan, mutta kulttuuri on helposti lähestyttävää ja ihmiset seurallisia ja avuliaita. Toki monella lähestyjällä on taka-ajatuksia, sinisilmäinen ei pidä olla, mutta valtavan paljon saa aivan pyyteettömiä neuvoja (usein ihan kysymättä) ja puhtaasti uteliaita kysymyksiä. Satunnainen ohikulkija ei välttämättä osaa englantia juuri ollenkaan, mutta haluaa tietää mistä maasta tulemme. Jollain reitillä tuli odottamaton bussin vaihto kesken matkan, ilmeisesti teknisiä ongelmia, ja liikuttavan moni piti huolen siitä että me kaksi hämmentynyttä turistiakin ymmärsimme liikkua massan mukana uuteen autoon ja kaiken lisäksi samoille istumapaikoille muuten ylitäydessä autossa. 

Kadulla ei tarvitse kuin pysähtyä muutamaksi sekunniksi tarkistaakseen Google mapsista sijaintia, niin joku tiedustelee mitä etsimme ja osoittaa oikeaan suuntaan ellei jopa lähde taluttamaan perille. 

Valokuvausinto jaksaa hymyilyttää edelleen; meistä ja meidän kanssa halutaan kuvia ja selfieitä, pyytäjiä löytyy nuorista miehistä keski-ikäisiin naisiin ja perheisiin. Meidän väliin kuvattavaksi on asetettu lapsia, anoppeja ja kaveriporukoita. Aremmat kuvaavat "huomaamatta salaa" ja videopuheluita puhuvat esittelevät meitä juttukaverilleen. Tältä varmaan tuntuu olla eksoottinen eläin turistien keskellä.

 

Hieman yllättävää kyllä olo oli koko ajan melko turvallinen. Toki käytimme koko ajan tervettä maalaisjärkeä, emme ehdoin tahdoin hakeutuneet yöaikaan kaupungille tai syrjäkujille emmekä liikkuneet käteistä tai paljasta pintaa esitellen, mutta varsinkin yksinäisinä naisihmisinä sitä on kuitenkin aina hieman varuillaan maailmalla. Yhtään uhkaavaa tilannetta ei kuitenkaan syntynyt eikä edes laukku tuntunut olevan alituisessa vaarassa. Ikävä tosiasia tietysti on että miljardien asuttamaan maahan jossa sivistys- ja koulutustaso vaihtelee räikeästi mahtuu monenlaista tallaajaa, hyvässä ja pahassa. Tämä kokemus joka tapauksessa oli positiivinen ja toivottavasti hälventää joitain skeptisimpiä ennakkoluuloja.

Toinen toistaan tärkeämpiin aiheisiin; syömään! Ruoka on jo yksinään hyvä syy matkustaa. Intialainen ruoka on monipuolista, mausteista ja maukasta. Kanaa ja lammastakin on jonkin verran saatavilla, mutta pääpaino on kasvisruoassa ja moni ravintola mainostaakin jo nimen perässä olevansa "pure veg" eli tarjolla on pelkkää kasvisruokaa. Muualla menuissa on oma osasto non-veg-ruoille. Lihaa tai ei, herkullisia vaihtoehtoja on paljon ja yleensä turistien kohdalla mausteisuuden tasoa kysytään erikseen. 

Usein tarjolla on jonkinlainen kastikemallinen ruoka, joka syödään chapati-, roti- tai naan-leivän taikka riisin kanssa. 

Ravintoloita ja hintatasoja on monenlaisia, mutta meidän mittapuulla ulkona syöminen on joka tapauksessa edullista. Edullisimmillaan saimme kahden hengen aterian muutamalla eurolla, välillä törsäsimme hienommassa paikassa jälkiruokineen jopa 18 euroa. Tietysti oikeasti fiinejä ja kalliitakin ravintoloita löytyisi ja vaihtoehtoisesti vieläkin edullisemmin voisi syödä, katuruokakojuissa esimerkiksi on paljon mausta tinkimättömiä puoli-ilmaisia vaihtoehtoja tiukemmalle budjetille. 

Ruoka oli joka tapauksessa hyvää ja hinta-laatusuhde kohdallaan ja mikä jännittävintä, sillä tätähän kaikki miettivät; ei vatsatautia, delhi bellyä tai muitakaan ylimääräisiä oireita.

Fiksu matkailija pitää tietenkin huolta käsihygieniasta, ei syö katukauppiaan valmiiksi kuorimia ja paloittelemia hedelmiä eikä turhaan imeskele jääpaloja, mutta on siinä oltava tuuriakin matkassa, koska harvoin näemme mitä esimerkiksi ravintolan keittiössä tapahtuu. Välillä taas näemme, eikä se aina varsinaisesti herätä luottamusta. 

Pakastimen päällä paloitellut paneerjuustot nyt kuitenkin kuumennettiin ennen ruokaamme päätymistä eikä niistäkään mitään jälkipuintia tullut, joten oletetaan vaikka että leikkuulaudan virkaa toimittava pakastin on joskus pesty. Samoin leikkaajan kädet. Ikävä sanoa, mutta saippuaa oli tarjolla melko harvassa paikassa, ei myöskään niissä keittiöissä joihin pääsimme vakoilemaan. 

Tieto lisää tuskaa.

Summa summarum: kolmessa viikossa ehti hieman, ei täysin, tutustua Intian Rajasthaniin. Nyt siitä on jonkinlainen käsitys. Paljon on nähty ja koettu, uutta opittu, erilaisia ihmisiä tavattu, mukavuusalueelta poistuttu ja omia rajoja koeteltu. Ei varmasti jää viimeiseksi tutkimusmatkakseni tähän monipuoliseen, kaoottiseen, hulluun ja ihmeelliseen maahan.

Ensi kertaan.