Täällä tykätään juhlia syntymäpäiviä, kuten muitakin keskeisiä merkkipäiviä, perheen ja suvun kesken iloisesti ja värikkäästi. En yleensä juhli vanhenemistani, mutta nyt sain huomiota muutaman väliin jääneenkin puolesta.
Hirveä määrä juhlaruokaa valmistettiin ja katettiin lakanoille lattialle, niin kuin täällä muutenkin on tapana syödä. Ylläolevalla lakanalla on kaksi isoa kulhoa maustettua riisiä, jolle on ripoteltu kastiketta ja molemmissa on kokonainen paistettu kana. Puikulavadeissa on jonkinlaisia juustotaikinapalloja ja pieniä kanapiiraita. Näyttää pieneltä mutta ruokaa oli valtavasti ja sama kattaus toistui toisaalla koska kaikki eivät olisi mahtuneet yhden lakanan ääreen. Joka tapauksessa, siihen vaan istumaan ja syömään - suoraan kulhosta kaikkien kanssa, ei täällä lautasia harrasteta. Eikä useimmiten myöskään ruokailuvälineitä, mutta minulle ja joillekin satunnaisille halukkaille on aina tarjolla jokunen lusikka.
Ensialkuun minua ei pyydetty osallistumaan koko perheen kulhoruokintaan koska heitä epäilytti länsimaalaisuuteni - kyllähän he tietävät, että meillä syödään haarukalla ja veitsellä pöydän ääressä omia annoksia. Jossain vaiheessa nämä epäilyt tulivat ilmi kun vähän varovasti kysyttiin olisiko minulle liian outoa syödä koko porukan kanssa. Olin aivan hämmentynyt; yhdessä syöminenhän on mukavaa. Ei käynyt kertaakaan pienessä mielessäkään häiriintyä siitä että ruokailu tapahtuu lattialta, isosta kulhosta lusikoimalla, kun naapuri syö paljain käsin. Syntymäpäiväiltana sain kehuja sopeutumiskyvystäni ihan ylipäätään. Uhkasin ruveta opettelemaan käsin syömistä (se on ihan selkeästi tekniikkalaji, olisi pitänyt saada videolle).
Toinen kulhoruokahetki porukalla. Kalaa ja riisiä.
Juhlissa heitettiin samalla hyvästit Birkilanelle. Matka jatkuu kohti Dakaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti