Täällä haahuilee paljon aaseja melko päämäärättömän oloisesti. Ne saavat kuulemma kulkea vapaana maanviljelyskauteen asti, jolloin joutuvat palaamaan töihin. Aika sesonkiluontoista hommaa siis. En saanut selville millä keinoin omistaja paikallistaa omansa vai palaako aasi kotiin kuin muuttolintu haistaessaan loman olevan ohi.
Myös lehmiä tai sonneja näkee melko paljon ihan vaan kuljeskelemassa. Liekö niillä samanlainen työsopimus. Eläimet saavat täällä muutenkin elää vapaana, ei kanoja tai ankkojakaan aidata ja yhden harhailevan kalkkunankin näin. Vuohia ja lampaita kulkee milloin missäkin, välillä suorastaan laumoittain. Muutaman satunnaisen possun näkee aina joskus, mikä hieman yllätti näin muslimivoittoisessa maassa.
En tiedä onko 40 astetta maaginen kipuraja vai joko rupean tottumaan ilmastoon, mutta tämänpäiväinen 38 ei tuntunut yhtään niin tukalalta. En siltikään lähtisi mitään urheilusuorituksia tekemään, mutta varjossa jaksoi jo seurustella jopa ilman viuhkaa. (Paikalliset käsintehdyt viuhkat ovat muuten ihan sairaan näppäriä. Niitäkin myytiin julkisen liikenteen solmukohdissa. Mystisiä paikkoja.)
Tämä on mangopuu. Tänään opin että kokonaisena pakastettu mango on mitä parhain hellepäivän välipala. Näemmä sen voi syödä myös kuorineen, mutta suosin kyllä edelleen kuorittua hedelmää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti