Senegal, Cap Skirring

 Cap Skirring on pieni mutta suosittu lomakohde aivan Senegalin lounaisnurkassa. Suosittu ihan hyvästä syystä - aurinkoa riittää, rantaviiva on loputon ja lähellä on kansainvälinen lentokenttä. 

Pienessä kaupungissa turismi ja paikallinen elämä yhdistyvät saumattomasti - voin kuvitella, että Cap Skirring on helppo ensikosketus "oikeaan Afrikkaan". Pääkadulta löytyy ravintoloita, vaate-, kasvis- ja hedelmäkauppiaita, pieni basaarityyppinen tori ja syötävää monessa muodossa. Cafe touba-kojut ja tavan terassiravintolat mahtuvat vaivatta samalle kadunpätkälle. Hintataso ei länsimaittain päätä huimaa, mutta toki turistikohde on sisämaahan verrattuna hintavampi. Moni turisteihin tottunut paikallinen puhuu jopa hieman englantia. Eri tasoisia hotellejakin riittää. Eli miksikäs ei? 

Varsinaista tekemistä Cap Skirringissä ei hirveästi ole. Rannalla on muutamia ravintoloita aurinkotuoleineen ja jokunen kauppias kiertää tarjoamassa huiveja, pähkinöitä tai hedelmiä. Lehmät näyttävät nauttivan raikkaasta merituulesta yhtä lailla. Tunnelma on rento ja kiireetön, koko kylässä. 

Hyvä vaihtoehto, jos kaipaa rantalomaa mutta tekee myös mieli tutustua hieman erilaiseen kulttuuriin. Ja jos enemmän paikalliselämää kaipaa, voi lähteä seikkailemaan bussin virkaa toimittavalla 7-paikkaisella vaikka Ziguinchoriin. 

Guinea-Bissau

Guinea-Bissau on parilla miljoonalla asukkaallaan Afrikan maaksi hyvin vähäväkinen ja myös yksi mantereen köyhimpiä ja kehittymättömimpiä valtioita. Turismia esiintyy lähinnä pääkaupunki Bissaussa. Ero naapuri-Senegaliin on yllättävän suuri, monellakin tapaa. Afrikassa ollaan edelleen, se on selvä, mutta muuten täytyy totutella taas kaikkeen uuteen.

Siirtomaahistoria on sen verran erilainen että kieli vaihtuu lennossa krioliin ja portugaliin, mutta valuuttana toimii sama Länsi-Afrikan CFA kuin Senegalissakin. Välittömästi rajan toisella puolen huomaa myös korruption arkipäiväisyyden; passin tarkastaja vaatii jokaiselta kävijältä tonnin, siis hurjat 1,5 euroa. Kannattaa siis varata pikkurahaa, epäilen suuresti että tuossa ruvetaan vaihtorahoja laskemaan. Henkilöllisyystodistuksia muuten tutkitaan muuallakin kuin rajaa ylittäessä, samalla taksalla. Tähän sietää matkailijan varautua, vaikkakin hieman yllättäen kynnys lahjusten pyytämiseen näytti olevan suurempi valkoisen turistin kohdalla. Usein rahaa pyydettiin, mutta ei suoraan minulta vaan samasta seurueesta. Kerran minusta ei otettu hintaa lainkaan, mutta sattumalta jonossa seuraava, minun paikallaolooni syytön ihminen joutui maksamaan tuplahinnan jonkun olemattoman paperin puuttumisen vuoksi. 

Epäilemättä viisumin puuttumisenkin olisi voinut kuitata rahalla, mutta veikkaanpa, että virallinen tie (eli 38 euron pikaviisumi Ziguinchorista) tuli kuitenkin halvemmaksi. Tähän tuskin olisi tonni siellä ja toinen täällä riittänyt.

Luonnon puolesta Guinea-Bissaulla olisi tarjota enemmänkin ja jonkinlaisia luonnonpuistoja on maassa useampiakin, mutta niihin löytämistä ja pääsemistä ei ole tehty helpoksi. Jonkinlainen vaihtoehto on pääkaupungin edustan saaristossa. Tarjolla on kaunista rantaa, kalastusmahdollisuuksia ja hyvällä tuurilla ainakin yhdellä saarella voi nähdä virtahepoja, mutta luonnollisesti nämä on hinnoiteltu hieman huolettomammalle matkaajalle. 

Bissau sen sijaan on turistillekin suhteellisen yksinkertainen ja helposti lähestyttävä sekä järkevän kokoinen. Katukuva eroaa musliminaapuristaan sekä ihmisten että palveluiden osalta; naisten vaatteet ovat pieniä ja helmat lyhyitä, mutta hiuksissa on variaatioita sekä pituudessa, mallissa että värissä. Alkoholia mainostetaan ja myydään avoimesti. Kahvikojussa on myös pitkä rivi tupakkatuotteita. Ruokakulttuuri eroaa naapuristaan jonkin verran. Ihmiset ovat varautuneempia, eivät yhtä herkästi ota kontaktia muukalaiseen. 

Tiet kaupungin ulkopuolella ja välillä sen sisälläkin ovat monin paikoin kuivaa, punertavaa ja salakavalasti pöllyävää hiekkaa. Automatkan jälkeen ei muista yhtäkään pölypilveä nähneensä, mutta vaatteet ja hengitystiet ovat toista mieltä. Moni käyttääkin hiekkaosuuksilla maskia. 

Bissaun lisäksi tuli nähtyä Cachaun kalastajakylä, jossa joskus aikoinaan on ollut enemmänkin elämää ja esimerkiksi päivittäinen veneyhteys Sao Domingoon, lähelle Senegalin raja-asemaa. Vuorot on kuitenkin karsittu kahteen viikossa (tällä hetkellä maanantaisin ja torstaisin). Tietä pitkin pois pääsee helposti koska tahansa, mutta reitti kiertää huomattavasti. 

Guinea-Bissaun toinen rajanaapuri on Guinea jonka kautta pääsisi esimerkiksi Sierra Leoneen, mutta viisumit näihin tulisivat heti huomattavasti kalliimmaksi. Jääköön vielä toistaiseksi.

Senegal, Ziguinchor

 Gambian eteläpuolinen osa Senegalia tunnetaan myös Casamancen lääninä, jossa aina välillä on vähän vähemmän rauhallisesti kähinöity alueen itsenäistymisen puolesta. Totta on, että Casamance eroaa muusta Senegalista jonkin verran sekä etnisyydeltään, kulttuuriltaan että maantieteeltään. Casamance on Senegalin sateisinta ja täten myös vihreintä ja metsäisintä aluetta. On mangroverämeikköjä ja riisiviljelmiä. 

Yksi Casamancen alueen keskeisimmistä kaupungeista on Ziguinchor. Parinsadan tuhannen asukkaan kaupunki Casamance-joen varrella elää maanviljelystä, kalastuksesta ja käsityöläisyydestä, mutta myös matkailijoita eksyy tontille. 

Jos ei muuten, niin Guinea-Bissaun viisumia hakemaan: Ziguinchorin keskustasta löytyvästä Guinea-Bissaun lähetystöstä kuukauden turistiviisumin saa vartissa heti mukaan. Mukaan tarvitset vain passin ja 25 tuhatta käteistä. Paikallisessa valuutassa toki, eli noin 38 euroa. Ei tätä suotta ole kehuttu länsi-Afrikan kenties helpoimmaksi byrokraattiseksi operaatioksi. Yhtäkään lomaketta ei tarvitse täyttää tai edes allekirjoittaa, eikä toimistoon joutunut edes jonottamaan. Odotellessa ihailin lähetystön pihapiirin kasveja ja jo passi kiikutettiin takaisin leimattuna ja valmiina matkaan vaikka siltä istumalta.

Varsinaisia nähtävyyksiä Ziguinchorissa ei ole, kaupunki on ihan vaan oma itsensä ja paikallisväestö elää elämäänsä. 

The Gambia

 Muutaman päivän pikavisiitti Gambiaan, kääpiökokoinen suikaleenmuotoinen naapurivaltio kun on mukavan lähellä ja helppojen yhteyksien päässä. Maarajan ylityskin sujui aivan suvereenisti passia näyttämällä. 

Nyt ollaan siellä missä banaani kasvaa. 

Enimmäkseenhän Gambia tunnetaan rantalomakohteena, ja siihen tarkoitukseen se ihan mallikkaasti sopiikin. Senegalilla on vaaleaa hiekkarantaa kilometrimääräisesti huomattavasti Gambiaa enemmän, mutta täällä se vähä on hyödynnetty tehokkaammin. Rannat ovat puhtaita ja tarjolla on palveluita, kuten aurinkotuoleja, ravintoloita ja kiertäviä kaupustelijoita. Mitään niistä ei kylläkään ole ruuhkaksi tai riesaksi asti, lieneekö sesonki vielä vähän alussa, onko pandemia syönyt yrittäjiä vai olisiko kyseessä muuten vaan suhteellisen hiljainen lomakohde. Mikään bilettäjän paratiisi Gambia ei ainakaan ole, yökerhot joko loistavat poissaolollaan tai ovat päiväsaikaan harvinaisen hyvin piilossa. 

Vaikka pieni maa onkin, niin on Gambia silti muutakin kuin Serekundan turistialue. Paikallista elämää löytyy joka puolelta. Kaupunkitunnelmaa voi hakea vaikka lyhyen taksimatkan päästä pääkaupunki Banjulista. Bussien tai 7-paikkaisten kulkuneuvojen  lähtöpaikan selvittämällä pääsee edullisesti pidemmällekin. Mukavia ne kyydit eivät aina ole, ei sen paremmin Gambiassa kuin Senegalissa ja tuskin monessa muussakaan täkäläisessä maassa, mutta perille on toistaiseksi päästy ja mikä olennaisinta, budjettia koettelematta. 

Aasinsilta se on huterakin silta. Nämä lampaat on ikuistettu Souman kylässä bussia odotellessa. Värikkään varjon alla myytiin kahvia. 

En näemmä kuvaa enää muuta kuin vuohia ja lampaita, joita kyllä molempia rehellisyyden nimissä paljon näkee aivan joka puolella, joten niitä sitten.