Hei vaan hei, pitkän hiljaiselon jälkeen on taas päästy maailmalle. Tällä kertaa liikenteeseen on lähdetty autoilemalla. Luulisi, että olen arkielämässäni ehtinyt ajamaan aivan riittävästi, mutta näköjään sitten en.
Automatkailussa siinä missä muissakin lajeissa on tietysti puolensa, hyvät ja huonot. Hyviin kuuluu ehdottomasti vapaus aikataulujen ja reitin suhteen, lennot ja junat sun muut kun ovat aina ennalta määrättyjä. Huonoihin taas jatkuva vastuu sekä autosta että omasta jaksamisesta - lentokoneen penkkiin voit uuvahtaa kuinka väsyneenä tahansa, eikä sen parkkeeraaminen ole ikinä matkustajan ongelma. Autossa seuran saa useimmiten valita itse, mutta toisaalta matkanteko kestää huomattavasti kauemmin. Lentokoneessa en kylläkään ole vielä koskaan pohtinut, että näinköhän se kestää ehjänä perille asti.
Elämä on valintoja.
Lähtöaamuna länsisatamassa, lokakuun 21. päivänä seitsemän korvilla talvi muistutti tulostaan. Toivottavasti tämä on ainoa lumi jonka tänä talvena koen.
Hieman myöhemmin laivan lähdettyä maailma rupesi näyttämään kauniimmalta.
Kesäistä suorastaan? Ehkä kuvassa. Lämpötila oli juuri ja juuri nollan yläpuolella ja tuuli sai asteet tuntumaan miinusmerkkisiltä.
Pari tuntia myöhemmin saavuttiin Tallinnaan.
Matkan ykkösosan päätös tulisi olemaan Portugalissa, sukulaissuhteiden velvoittamana. Ensimmäisenä päivänä suoritettiin kunnialla Viro, Latvia ja pitkä pätkä Liettuaa. Yö vietettiin Panevezysissä yksinkertaisesti siksi, että se sopi reitille järkevästi ja sieltä löytyi edullinen yösija.
Kovin paljon kerrottavaa tästä ei jäänyt. Kuvia ei pysty ajaessa juuri räpsimään eikä kaupunkiin sen kummemmin ehtinyt tutustumaan, joten Liettuasta filmille jäi lähinnä ruokakaupan antimia.
Ihanan pienten, helppojen ja nopeiden Baltian maiden jälkeen luvassa oli pitkä ja yksitoikkoinen Puola. Yksitoikkoinen siis pelkästään tieliikenteen puolesta, koska tässä ei oltu nähtävyyksiä kiertämässä. Liikennekulttuuri muuttui Baltian kohteliaanpuoleisesta vauhdikkaammaksi ja röyhkeämmäksi. Tavallaan kovin suomalaiseksi, mutta suuremmilla nopeuksilla.
Kuinka ollakaan, taas on ruoka mielessä. Lounastauko Puolan Lomzassa, Nikko Sushi-nimisessä japanilaisessa. Kymmenen pistettä, nälkäiset matkailijat olivat onnellisia hyvästä ateriasta.
Yöpyminen Wroclawissa sujui ilman sen suurempia yllätyksiä ja pian kolmantena matkapäivänä saavutettiin Saksan Wertheim, ensimmäinen suunniteltu välietappi ja taukopäivä.
Kaupunki on vanha ja kaunis ja Saksalle tyypillisesti tarjolla on myös vanha linnake.
Tämän välipysähdyksen jälkeen koitti loputtomalta tuntuva Ranska. Maa on toki iso, mutta pidemmältä sen sai tuntumaan navigaattorin vältä tietulleja-asetus. Tietoinen valinta tietysti, Ranskan tietullit ovat melko tyyriitä. Kiertotiet vaan olivat hieman aiempaa kokemusta pienempiä. Olivatko ne sitten lyhyempiä ja suorempia, kenties. Ehdottomasti myös mielenkiintoisempia ajaa kuin loputtomat moottoritiet. Eikä Ranska varmastikaan olisi tuntunut niin loputtomalta, jos ei lähtö kahtena peräkkäisenä aamuna olisi venynyt suunniteltua myöhemmäksi, minkä seurauksena Ranskan puolella tuli vietettyä kaksi yötä. Jälkimmäinen Bayonnessa, jo lähellä Espanjan rajaa. ⬇️
Vahingosta viisastuneina asetettiin viimeiselle lähes yhdeksän tunnin rupeamalle kello soimaan aikaisin aamulla. Näin ollen Espanja taitettiin päivässä ja kohteeseen, Portugalin Monsanton läheisyyteen saavuttiin hyvissä ajoin kuudennen päivän iltana.
Espanjan ja Portugalin rajan läheisyydessä molemmin puolin oli mahtavat maisemat.
Kaktushedelmä, tuttu välimeren maista. Piikit ovat hiustakin hienompia.
Täällä sitä nyt ollaan, pitkän matkan ensimmäisellä varsinaisella välietapilla. Hetki on kerättävä voimia. Mitähän seuraavaksi?
