Sanontakin sen tietää, kolikolla on aina kaksi puolta. Missä tahansa hieman pidempään oleillessa sitä tykästyy joihinkin asioihin ja tympääntyy toisiin. Yritin tehdä yksinkertaista plussat ja miinukset -listausta, mutta totesin että monet asiat herättävät tunteita sekä puolesta että vastaan.
Esimerkiksi hygienia. Kehittyvissä maissa ei hinkata käsiä saippualla joka välissä, mietitä voiko samaan pataan päätyvät lihaa ja porkkanaa leikata samalla veitsellä, ruoka säilyy huoneenlämmössä (eli noin 39 asteessa), tutut ja tuntemattomat jakavat sujuvasti kahvikupit ja lusikat. Katuruokakojut näyttävät välillä siltä että Eviran edustaja saisi mahataudin pelkän kuvan perusteella. Kylmäketju on vieras käsite ja sulaneesta pakasteesta selviää laittamalla sen uudestaan pakkaseen. Parasta ennen -päiväyksiä ei tunneta.
Toisaalta, niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, täkäläisten vastustuskyky on parempi. Erilainen käsitys hygieniasta ei tarkoita sitä että täällä elettäisiin likaisesti. Pyykkiä pestään jatkuvasti, suihkussa käydään kaksi tai kolme kertaa päivässä, asunnot ovat siistejä. Pilaantumisherkkiä maitotuotteita ei ole juurikaan saatavilla, maito tulee jauheena tai säilykkeenä. Ruokatarvikkeet ostetaan päivittäin eikä yli jäänyttä päivällistä säilötä päivätolkulla. (Jos se aamulla haisee hyvältä, sen voi lämmittää leivän väliin.) En sano että länsimaisessa siisteyskäsityksessä olisi mitään vikaa, päinvastoin yksi hienoimpia asioita kotimaahan palaamisessa tulee olemaan käsisaippuan läsnäolo jokaisessa vessassa, mutta jotkut asiat, kuten parasta ennen -päiväyksen orjallinen kyttääminen, tuntuvat hysteeriseltä liioittelulta.
Seuraava sisäinen ristiriita minulla on liikenteen kanssa. Se ei toimi ollenkaan yhtä selkeästi ja virtaviivaisesti kuin Suomessa, mutta toisaalta kuskit pääsääntöisesti tuntevat ajokkinsa mittasuhteet hienosti ja ohjaavat härvelinsä useimmiten sujuvasti mitä pienimmästä raosta juurikaan vauhtia hidastamatta. Ohi mennään mistä ja kun mahdutaan ja nopeusrajoitukset ovat suuntaa antavia. Peilejä joko löytyy tai sitten ei, mutta torvet soivat aktiivisesti merkkinä siitä että täältä takaa nyt tullaan, näit tai et. Välillä hirvittää, eikä vähiten aikansa eläneen kaluston puolesta, mutta se ilahduttaa että täältä puuttuu meikäläisittäin tyypillinen itsekäs Minun tilaani ja Minun oikeuteeni sekä näiden loukkaamisen kostamiseen perustuva ajokulttuuri.
Ihmisten sosiaalisuus on suomalaisen erakon näkökulmasta täällä aivan toisesta maailmasta. Ovatko kaikki läheisriippuvaisia vai mikä niitä vaivaa? Ihmisillä on jatkuva tarve olla tekemisissä toistensa kanssa, seurustella ja tarinoita, jos ei asiaa niin puuta heinää, kunhan ei tarvitse olla yksin. Kauempana elävien tai ihan vaan viikon verran muualla olevien tuttujen kanssa pidetään aktiivisesti yhteyttä ihan vaan yhteydenpidon ilosta. Mitä kuuluu, hyvin menee, perhe voi hyvin, miten siellä. Yksin asumista ei tunneta. Tuttujen ja tuntemattomien kanssa vaihdetaan kadulla peruskohteliaisuudet. Naapureiden kanssa täytyy jutella eikä niitä sovi vältellä. On normaalia tulla juttelemaan vieraan ihmisen kanssa ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Varsinkin näin selvästi erilaisen kummajaisen.
Eipä niitä tosiaan mikään sen kummempi vaivaa kuin erilainen kulttuuri, ja ihan yhtä lailla heitä naurattaa ja oudoksuttaa kuulla suomalaisista, jotka asuvat yksin keskellä metsää kaukana muista ja kerrostalossakin välttävät naapureiden kohtaamista rappukäytävässä. Kuvia suomalaisista bussipysäkillä parin metrin hajuraolla pidettiin vitsinä tai koronarajoituksena. Kukaan ei tahdo uskoa etten ole koskaan elämäni aikana käynyt yhdenkään naapurini luona enkä tunne heitä edes nimeltä, tai etten Suomessa ikinä aloittaisi satunnaista keskustelua tuntemattoman ihmisen kanssa bussissa.
Vaikka tuo sosiaalinen kulttuuri tuntuukin välillä raskaalta, on se matkailijan näkökulmasta hyvä vaihtoehto. Ihmiset ovat ehkä uteliaita, mutta pääsääntöisesti joka paikassa otetaan iloisesti vastaan ja jos vähänkään löytää yhteistä kieltä, on ihmisiin tutustuminen helppoa. Uusille tuttavuuksille ollaan avoimia.
Lähes viisi kuukautta on vierähtänyt läntisessä Afrikassa aivan huomaamatta. En voi väittää olevani erityisen innoissani kylmään ja märkään kotimaahan ja arkeen palaamisesta, mutta on siinäkin hyvät puolensa. Sitä paitsi missään ei saa yhtä suurta motivaatiota uuden matkan suunnitteluun kuin huonona työpäivänä kaiken mahdollisen vastustaessa.
