Olen ollut maailmalla nyt yhtäjaksoisesti pian kolme kuukautta, ympäristössä joka eroaa Suomesta oikeastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Varsinaista koti-ikävää en ole potenut. Yhteydenpito kaukomaiden välillä on nykyaikana helppoa, internet toimii käytännössä joka paikassa. Viestit, puhelut ja kuvat kulkevat molempiin suuntiin reaaliajassa.
Perus eläminen on huomattavasti alkeellisempaa kuin Suomessa, mutta minun mielenlaadulleni se tuntuu sopivan, sen verran harvoja asioita sitä oikeasti kaipaa. Muistan kyllä kotimaassakin useammin kuin kerran jollekin ääneen haaveilleeni vähemmän nykyaikaisesta ja säädellystä elämästä ja uhanneeni muuttaa "johonkin kehitysmaahan" byrokratiaa karkuun. No, ei se ihan tyhjää puhetta tainnut olla.
Mitä ne harvat kaipaamani asiat sitten ovat? Lähinnä ruokaa. Pidän afrikkalaisesta ruoasta, mausteista ja kasviksista sekä ruokalajeista joista en ole kuullutkaan, mutta riisiä olen viimeisten kuukausien aikana syönyt enemmän kuin koskaan eläissäni. Onneksi sitäkin on usean mallista ja maustettuna riisi osaa olla oikein maukastakin, mutta rajansa kaikella. Suomalaiset ovat kuitenkin perunakansaa.
Toisekseen minä olen ehdottomasti jäätelökansaa, ja jäätelö nyt ei ihan ymmärrettävästi kuulu perus torivalikoimaan maassa, jossa päivälämpötila on ympäri vuoden yli kolmessakymmenessä ja sähkönsaanti vaihtelee. Myöskään pakastin tai edes jääkaappi ei kuulu ihan joka talouden varusteisiin.
Muita satunnaisia kaipauksenkohteita ovat muun muassa kirpeät hedelmäkarkit, maitorahka (ja monet muut maitotuotteet) ja hieman mystisesti kananmunat. Kyllä täällä kanoja on ja sitä myöten muniakin, mutta niitä ei käytetä yhtä ahkerasti kuin minulla on tapana.
Välillä kaipaan kovasti suodatinkahvia oikealla maidolla, puolen litran mukissa, täällä kun on tarjolla joko kehnoa nescafe-pikakahvia (maitojauheella) tai vahvaa, mustaa ja äitelää cafe toubaa jota ei todellakaan tarvitse tankata kuppikaupalla. Ei se pahaa ole, mutta hyvin erilaista.
Joskus, kun introvertin suomalaisen sosiaaliset kyvyt on taas kulutettu loppuun, tekisi mieli käpertyä vuorokaudeksi neljän seinän sisään sohvalle ja katsoa suoratoistopalvelusta kolme tuotantokautta jotain höttöä. Tai viikonlopuksi mökille järven ja koivumetsän luo hiljaisuutta kuuntelemaan, mutta se nyt on ajankohtaista muutenkin vasta kesäkuukausina. Voisin hyvin elää loppuelämäni ilman lumitöitä ja liukastelua. Kertaakaan en ole aamuviideltä ajatellut, että olisinpa pimeässä pakkasessa tuulilasia skrapaamaassa tai jännittämässä onko kaikki tiet työmatkalla aurattu.
Välillä on melko raskasta tulla toimeen pelkästään vierailla kielillä, varsinkin kun englanti ei täällä päin juuri auta. Helposti tuntuu siltä että keskustelut jäävät vajavaisiksi. Suomea en luonnollisesti pääse käyttämään kuin viesteissä ja satunnaisesti puhelimessa puhuessa, mutta tätä kaipuuta lääkitsee ahkera lukeminen. E-kirjapalvelu on ollut joka sentin arvoinen ja olen pysynyt uusista kirjoistakin paremmin kärryillä kuin koskaan, kirjaston jonossa sai uutuutta vartoa helposti puoli vuotta.
On niitä hyviä ja huonoja puolia vaikka millä mitalla, kumpaankin suuntaan. On tässä vielä aikaa pohdiskella.
