keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Senegal, hiljaiseloa

 Olen ollut laiska. Blogin suhteen, vaan aika rauhallista elo on ollut muutenkin. 

Dakarin jälkeen suuntana oli Birkilanen kylä jossa varsinainen päämajani nyt sijaitsee. Pienessä kylässä elinkustannukset ovat pienet, Birkilanesta saan huoneen kuukaudeksi samalla summalla kuin Dakarissa kuluu kahteen yöhön. Siellä siis on hyvä säilyttää laukkuja ja sinne on hyvä aina palata. Kyläelämä on hidastempoista ja rauhoittavaa. Vesimelonikausi käy kuumana ja sunnuntaisin on isot markkinat. Sähkö ja internet ovat välillä hieman hitaita, mutta niin olen minäkin. 


Välillä on kuitenkin saatava vaihtelua ja siihen hyvän tilaisuuden tarjosi melkein Mauritanian rajalla Pohjois-Senegalissa sijaitseva rannikkokaupunki Saint Louis, paikallisväestölle N'dar. Noin 250 tuhannen asukkaan kaupunki on kuin paikallinen Turku, eli maansa entinen pääkaupunki ja nykyisellään suosittu matkailijoiden parissa. 

Kuten Turussa, N'darissakin voi valita kummalla puolen jokea käyskennellä. Mantereen puolella on varsinainen kaupunki ja sillan ylittämällä pääsee enemmän turistien suosiossa olevaan hitusen länsimaisempaan kaupunginosaan, josta löytyy ravintoloita, kahviloita ja rantahotelleja. Mikään turistirysä kyseessä ei millään muotoa ole, paikallisväestö on edelleen selvästi edustettuna ja hotellitkin kauniista sijainnista ja pitkistä, valkeista hiekkarannoista huolimatta rapistuvat tyhjillään. 



Kaiken kaikkiaan N'dar eli Saint Louis jätti melko viihtyisän vaikutelman. Hallittavan kokoinen, mutta kuitenkin oikean kaupungin palvelut. Merta ja urbaania (afrikkalais)elämää. Ei tätä tietenkään vahingossakaan eurooppalaiseen kaupunkiin sekoita, mutta miksi pitäisikään? 



sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Senegal, Dakar

 Muutama päivä on mennyt ihan puhtaasti hämmästelyyn ja totutteluun. Lämpöön, kulttuuriin, ihmisiin, kaikkeen ympärillä olevaan. Aistit ovat käyneet ylikierroksilla ja on täytynyt aivan ajan kanssa käsitellä sitä, että ei ole kiire suorittaa - että tämä ei ole tavallinen lomamatka, joka on täynnä ohjelmaa ja rennoimmillaankin jonkinlaisia aikatauluja, kun kotimatkan päivämäärä on aina tiedossa ja lähitulevaisuudessa. 

Helposti unohtuu, että miljoonakaupunki Dakarilla on myös kilometrien pituiset huimat hiekkarannat. Varsinaisista rantalomakohteista tutut aurinkotuolit ja ravintolapalvelut toki loistavat poissaolollaan, mutta kaunista vaaleaa hiekkaa riittää. Paikalliset eivät ole kovia uimaan, moni ei itseasiassa edes osaa uida ja vedessä käydään lähinnä kahlaamassa, kastautumassa ja leikkimässä rantaan lyövissä aalloissa, mutta elämää rannalla kyllä on. Erityisesti iltapäivän kuumimpien tuntien jälkeen käynnissä voi olla monta jalkapallopeliä ja veden äärellä vietetään aikaa kavereiden tai lasten kanssa. 

Tällä kertaa tuli käytyä myös renessanssimuistomerkillä asti. Sisällä on maan historiaan ja kolonalisointiin liittyvä museo ja patsaan sisällä pääsee kiipeämään ns pääkoppaan asti. 

Tältä patsaan rouvan naama näyttää herran näkökulmasta

Muuten Dakar on, no, Dakar. Afrikkalainen miljoonakaupunki. Samaan aikaan ränsistynyt ja moderni, ruma ja kaunis. Ihana ja kamala. Vähän kaikkea. 

tiistai 1. marraskuuta 2022

Menolippu Afrikkaan

Vuosien pohdinnan, arkailun, suunnittelun ja järjestelyn jälkeen olen viimein lähtenyt toteuttamaan ns. suurta irtiottoa, eli yksinkertaisesti otin määräämättömän pituisen vapaan töistä ja ostin pelkän menolipun kaukomaille. Lähden siis talvea pakoon. Tänä vuonna en tee lumitöitä tai liukastele tien päällä. Sen sijaan kokeilen, kotiutuuko ranskaa puhumaton suomalainen Afrikan auringon alle, tarkemmin sanottuna Senegaliin. Ainakin maahan, kulttuuriin ja ihmisiin ehtii tällä kertaa tutustua huomattavasti paremmin kuin aikaisemmalla visiitillä. 

Tältä matkalta päivityksiä tulee ehkä harvemmin, liikkeet eivät ole yhtä nopeita eikä ohjelma yhtä tiivis kuin lyhyemmällä retkellä, mutta yhtä kaikki matkakertomuksia tulee.  Pysykää kuulolla. 

Mauritania

 Tämä artikkeli se vasta tynkä onkin. Kokemus Mauritaniasta jäi hyvin lyhyeksi ja pintapuoliseksi. Ennakko-oletukset olivat heikonlaiset, mo...